Mitä työrauha merkitsee opettajille, entä miten se käytännössä näkyy?
Olin jo pitkään tottunut olemaan normaalissa, meluisassa työympäristössä koulun oppitunneilla. Oppilaat näyttävät varmasti opettajan silmissä tyytyväisiltä ja iloisilta saadessaan keskustella toistensa kanssa milloin sattuu, ja kukapa tästä ei tykkäisi? Kaikkihan haluavat opiskelun olevan rentoa. Tai ei kaikki. Entäpä he, jotka haluavat todella keskittyä opiskeluun, omistautua ainoastaan tehtävien tekemiselle ja kokevat hiljaisen ympäristön paremmaksi?
Suurin osa oppimisesta tapahtuu koulun seinien sisällä. Jos työrauhaan ja opetukseen todella panostettaisiin, niin myös opettajat pääsisivät helpommalla, sillä täten voitaisiin jo aikaisessa vaiheessa ehkäistä erilaiset oppimisvaikeudet. Oppilaita ei ramppaisi koko ajan tukiopetuksessa tai uusintakokeissa. Kaikki oleellinen voitaisiinkin jopa oppia siellä tunnillakin, ettei kaikki ajattelutyö jäisi sinne kotiin, jos se hoituu edes sielläkään kaikilla oppilailla.. Kyse on ongelmien ehkäisemisestä jo aikaisessa vaiheessa, ettei niiden annettaisi kasvaa suuremmiksi! Kun oppilaat ymmärtäisivät oppiaiheensa paremmin jo tunnilla, jo sillä voitaisiin päästä pitkälle. Tätä tavoitetta tukee työrauhan ylläpito, sekä oppilaiden ottaminen huomioon yksilöinä.
Olen havainnut meluisan oppimisympäristön olevan haitallista, ja olen omalla kohdalla tunnistanut sen, kuinka melu on hankaloittanut opiskelua ja vienyt jopa siihen liittyvää intoa ja kiinnostustanikin muualle. Välillä kun olen pysähtynyt tunnilla katsomaan ympärilleni, olen nähnyt sen, kuinka paljon keskustelevat kaverit ja kännykät ynnä muut vievät oppilaiden mielenkiinnon ja hankaloittavat keskittymistä opiskeluun. Se on valitettavaa, sillä kun koulussa vietettävä aika on omistettu oppimiselle, miksi siihen aikaan annetaan sisältyä niin paljon muuta "ylimääräistä". Heti kun opettajat menevät näiden "ongelmallisten" oppilaiden luokse, he kyllä aloittavat tehtävien pähkäilyn, ja monissa heissä on jopa potentiaalia. Mutta eri asia on, että tuleeko se potentiaali esille lainkaan. Ei vain riitä, että työnteko jää ajattelun tasolle. Se on vietävä kynän kautta paperille, ja usein tietynlaiset oppilaat tarvitsevat siihen potkua opettajien kannustuksen kautta. Mutta se samainen potku voi tulla myös silkasta mielenkiinnosta aiheeseen. Ongelmana onkin se, että tämä mielenkiinto kohdistuukin oppitunneilla muihin tekijöihin, kuten kavereihin ja kännykkään. Ja heille, jotka niitä töitä tekevät ahkerasti, saattaa tulla semmoinen olo, että heidän panostuksellaan ei ole minkäänlasta painoarvoa, kun "huonokin" käytös on sallittua ja oppilaiden annetaan rellestää miten sattuu ja tästä rellestämisestä muodostuu normatiivinen käsite oppilaan käytöksestä tunnilla.
Opettajan on hoidettava hänen vastuunsa kunnolla, olipa se mielekästä tai ei. Kyseessä on kuitenkin oppilaiden oppiminen, jonka tehoon opettajilla on erittäin suuri vaikutus. Uskon niin, että opettajista voi olla kiva nähdä, kun oppilaat saavat iloisina keskustella toistensa kanssa, mutta ei tämä vain toimi (ellei erikseen oppiaiheen työnkuva sitä vaadi). Käytännön esimerkkinä voin mainita sen, kun itselläni vaihtui opettaja aikoinaan ala-asteella rennosta rutkasti "tiukempaan". Arvosanani paranivat heti, koin koulunkäynnin mielekkääksi, ja koin jopa panostukseni koulun suhteen arvostetuksi. Sain tätä tietynlaista potkua siitä, että opettaja arvosti keskittymistäni tunnilla ja tehtävien tekemiseen keskittymistä. Mutta miksi kukaan kokisi näitä asioita mitenkään erityisen arvostettavina, kun kerta oppilailta hyväksytään vaikka minkälaista käytöstä? Opettajan pitäisi pitää arvostettavina piirteinä mm. tehtävien ja töiden hoitamista kunnollisesti, sekä tunnilla keskittymistä. Myös kannustaminen on tärkeää, sillä palkitseva tunne ja mielihyvän kokemukset inspiroivat oppilasta jatkon suhteen. Voi syntyä "positiivinen kierre", jossa oppilas kokee yhä enemmän koulunkäynnin mielekkääksi, ja tunnillekin meneminen on mukavaa hyvässä oppiympäristössä.
On tärkeää, että oppilaat otetaan yksilöinä huomioon. Jokaisen on saatava tarvittaessa tarvitsemaansa tukea ja kannustusta. Jos ainoa palaute onkin vain negatiivista, vaikka kuinka vaikea oppilas olisikin, kaikesta tulee hankalaa. Oppilas ei enää tiedä mikä on paheksuttavaa ja mikä ei, kun ainoa palaute on negatiivista. Koulussa ei huvita olla, kun sinne mennään vain häpeämään ja jänkäämään kaikesta. Tilanne on sekä opettajalle että oppilaalle epämieluisa, ja tähän kuluu paljon aikaa ja energiaa. Oppilaisiin on nähtävä tietyllä tavalla vaivaa ja aikaa, jotta he saadaan innostumaan eri aihepiireistä. On siis tärkeää kiinnittää huomiota millä tavoin tämän toteuttaa.
Se, mikä myös häiritsee, on opettajien erilaiset asenteet oppilaita kohtaan. Jos oppilaalta x on totuttu vastaanottamaan huonoa käytöstä, kännykällä oloa ja ylimääräistä pölinää, niin hänelle huomautetaan ehkä kerran kaksi, kunnes opettajakin luovuttaa tilanteen suhteen. (Tämä taas viestii muille oppilaille sitä, mikä on suotavaa ja mikä ei. Opettaja viestii sellaista kuvaa, ettei se nyt niin vakavaa ole jos hieman on keskittymättä tunnilla ja on vain kännykällä ynnä muuta.) Sitten kun taas oppilas y, joka on kunnollinen ja aina hoitaa hommat hyvin, ja hän rupeaa jotakin muuta epäoleellista tekemään tunnin aikana, niin hänelle huomautetaan asiasta paljon matalemmalla kynnyksellä. Asettakaa oppilaat samalle lähtöviivalle älkääkä olko asenteellisia!
Pitää muistaa se, etteivät kaikki halua jutustella tunnilla. Joillekin se jutustelutyylinen oppimistapa on varmasti helpompi, mutta tämä ei missään nimessä saa mennä muiden oppimisen edelle ja muodostua siten haitaksi. Tilanne ei siis ole reilu näille keskittyjille, jos muiden annetaan toimia miten sattuu. Oppilaat olisivat tavallaan sillä samalla lähtöviivalla, jos kaikilta odotettaisiin sitä hiljaisuutta ja keskittymistä. En kannata ajatusta siitä, että "vieruskaveri voi auttaa". Se tietysti on ihan hyvä tapa ja varmasti vähentää opettajankin taakkaa avustamisessa kun on se vieruskaveri auttamassa, mutta tämä ei silti valitettavasti toimi kaikkien kohdalla, vaan ajautuu usein turhanpäiväiseksi hälinäksi. Jos on kysyttävää, silloin viitataan ja opettaja vastaa pulmaan. Tällöin jos joku muu mietti kenties samaa pulmaa, eikä kehdannut kysyä neuvoa, saakin samalla vastauksen.
Myös se luokan "keskustelurikas" ilmapiiri saattaa herättää niissä hieman ujommissa yksilöissä yksinäisyyden tunnetta, kun heillä ei ole ketään, keille jutella. Motivaatio laskee, kun heidän keskittymistään ei arvosteta kun he todella panevat parastaan tehtävissä, mutta muunlainen toiminta onkin täysin hyväksyttävää käytännössä. Kaikkihan sitä hokevat, ettei se ole hyväksyttävää jos ollaan kännykällä eikä keskitytä opiskeluun, mutta se onkin silkkaa sanahelinää. Asiat eivät voi jäädä sanojen tasolle, ne pitää vielä myös käytännön puolelle, niin rankkaa kuin se onkin. :)
Opettajien on hoidettava vastuualueensa kunnolla, eikä mentävä helpoimman kautta. Myöhemmin tämä helpoimman kautta meneminen kostautuu ja näkyy oppilaiden menestyksessä erilaisin oppimisvaikeuksin. Silloinhan opettaja joutuu myöhemmässä vaiheessa näkemään aikaa ja vaivaa tukiopetusten ynnä muiden järjestämisillä. Oppilailla saa tottakai olla tunneilla hauskaa, mutta koskaan se ei saa mennä muiden opiskelun laadun edelle! Kuri ja kannustus on kombinaatio, jota kannatan.
- Ruusu Leppänen
No comments:
Post a Comment